Yksi johtamisen kulmakivi on luottamuksen rakentaminen. Siihen ei yleensä saa oppia koulussa eikä yliopistossa, ellei satu olemaan erityisen onnekas. Siksi luottamuksen rakentamista pitää ja kannattaa opiskella työssä. Jotta oppiminen ei tapahdu pelkästään yrityksen ja erehdyksen kautta, sitä olisi hyvä hieman pohdiskella.
Nykyiset epämääräiset ja muuttuvat organisaatiot luovat luottamuksen rakentamiseen haasteita ja toisaalta erityistä tarvetta. Kaikkea ei voi kuvata prosesseiksi eikä ohjeistaa tai kaikista asioista sopia. Ihmisten välinen luottamus toimii pehmusteena, siihen voi nojata kun ei ole muuta. Luottamuksen ilmapiirissä voi innovoida, innostua, kehittää, toimia pelkäämättä, jopa kokeilla ja joskus epäonnistua. Epäluottamuksen ilmapiirissä kyräillään, pantataan tietoa, kritisoidaan, ammutaan alas ja pelataan sisäpolitiikkaa.
On varmaan itsestään selvää se, kumpaa meidän kannattaisi suosia. Mutta miten luottamuksen ilmapiiristä voisi tulla todellisuutta, varsinkin jos yhteisössä on takana kipeitä henkilöstöleikkauksia tai jotain muuta vastaavaa? Mitä esimies tai johtaja voi itse tehdä, jos hän huomaa että omassa työyhteisössä keskinäisessä luottamuksessa olisi parannettavaa?
Jos luottamus on ensisijaisesti fiilis, niin miten siihen tulisi suhtautua? Itsessä, toisissa työyhteisössä, yrityksissä?
On ollut havahduttavaa huomata itsessäni se, että olen orientaatioltani ennemmin epäluuloinen kuin luottavainen. Hitaasti lämpeävä, tarkkaileva, varovainen. Vaikka haluaisin olla: luottavainen, heti-lämmin, osallistuva, rohkea! Lisäksi, jos koen, että joku on pettänyt luottamukseni enkä ole syystä tai toisesta voinut asiaa käydä läpi hänen kanssaan, minun on vaikea luottaa uudestaan sydämestäni häneen. Voin luottaa järjen tasolla, mutta en koko sydämestäni. Olen tarvinnut paljon harjoitusta siinä, että voin luottaa itseeni ja toisiin – tarkoituksenmukaisesti!
Me teemme helposti omia päätelmiä siitä, ovatko ihmiset luotettavia vai eivät. Se varmaan johtuu osittain geeneistämme. Ihmislajin selviämisen kannalta on ollut elintärkeää tehdä oikeansuuntaisia havaintoja ihmisten luotettavuudesta. Tulkitsemme eleitä, ilmeitä, tekoja ja luotamme niihin sanoja enemmän. Monet meistä havainnoivat toisia: pitävätkö nämä lupauksensa, tekevätkö oman osuutensa, toimivatko meidän hyvänä pitämillä tavoilla. Niin kauan kun meillä on riittävän yhtenevä käsitys lupauksista, oman osuuden tekemisestä ja toimintatavoista, asiat luistavat.
Paradoksaalista on se, että kun työyhteisössä voidaan tuoda esiin epäluottamusta, se lisääkin luottamusta. Eli kun vaikeistakin asioista voidaan puhua, yhteisössä on jo luottamusta.
