Tekijät

Pekka Heikurainen

Olen työskennellyt johtamisen kehittämisen parissa vuosikymmeniä.  2005-2006 minulle tarjoutui mahdollisuus osallistua hyvässä seurassa uuden johtajuuden tutkimukseen. Tapasin tutkimusta tehdessämme kymmeniä innostavia johtajia ja kiinnostavia johtamisen kehittäjiä eri puolilla maailmaa. Silloin mm. vielä mahtavasti menestyvän Nokian johtaja Pekka Ala-Pietilä kertoi, että he käyttivät Appreciative Inquiry- menetelmää selvittäessään ongelmia ja tehdessään muutoksia. Tämä sai vielä hiukan skeptisen mieleni avautumaan uuden johtamisen mahdollisuuksille.  Olen vakuuttunut siitä, että maailmalla on menossa perustavaa laatua oleva johtamisen muutos. Vanhat paradigmat ja ajatukset väistyvät uusien tieltä. Jossain näkyy jo ihan uudenlaista toimintaakin. Haluan olla mukana aktiivisesti edistämässä tätä johtamisen muutosta. LeaderForum on yksi hyvä väline koota, jakaa ja kehittää uutta johtajuutta.

 

Nina Panganniemi

Minua kiinnostaa erityisesti johtamisessa ihmisten välinen vuorovaikutus ja se, miten ihmisistä saa parhaan esiin. Johtaminen, joka huomioi ihmisten inhimillisyyden ja oman elämän, viehättää. Entä, saako työssä innostua ja inspiroitua? Miten me voisimme omalta osaltamme olla yhdessä luomassa työyhteisöistä inhimillisiä inspiroitumisen paikkoja, joissa luodaan jotain elähdyttävää asiakkaille? Älyllisen ymmärryksen lisäksi myös muut tietämisen tasot kiinnostavat, intuitio, tunteet, kehollisuus – miten näitä kaikkia voisi käyttää uuden johtamisen luomisessa?

Johan Horelli

Toimin yli 30 vuotta johtajana eri yrityksissä. Kun sitten kuusikymppisenä siirryin  eläkkeelle, huomasin ajattelevani yhä useammin omia kokemuksiani johtajuudesta ja johtamisesta. Johtajaksi oppiminen oli minun elämässäni tapahtunut pikku hiljaa ja vaivihkaa työn kautta ilman tietoista ponnistusta ja ilman muiden apua. Totta kai minäkin kävin johtamiskursseja mutta ratkaiseva oppiminen tuli työssä yritysten ja erehdysten kautta. Tämä on hidas ja hankala tapa oppia. Miten johtamisen oppimista voisi helpottaa? Tästä kysymyksestä on tullut minulle hyvin tärkeä.

Seitsemän vuotta sitten tapasin muutamia viisaita ihmisiä, joiden avulla opin näkemään miten kunnioittava keskustelu eli dialogi pystyy avaamaan ihmisten mielen uusille ajatuksille ja luomaan ryhmässä yhteistä ymmärrystä. Tämän oivalluksen soveltaminen johtamiseen saa minut edelleen innostumaan.

Comments are closed.