Johtoryhmän kehitysohjelma

Kun halutaan saada johtoryhmä toimimaan entistä tehokkaammin yhdessä. Tuloksena syntyy yhteiseen keskusteluun perustuvia muutoksia johtoryhmän toimintatapoihin, tapaan toimia johtoryhmänä ja jäsenten henkilökohtaiseen johtajuuteen.

Johtoryhmän kehitysohjelmamme alkaa johtoryhmän toimivuusmittauksella (®Feelback Oy), jossa johtoryhmän jäsenet arvioivat toimintatapojaan ja tapaansa toimia.

Haemme johtoryhmän jäsenille mielellämme myös henkilökohtaista palautetta heidän omasta panoksestaan johtoryhmässä ja yrityksen johtamisessa. Tähän soveltuu hyvin 360° dialogisesti- menetelmä.

Keskeinen osa johtoryhmän kehitysohjelmaa on jäsenten ActionLearning projektit. Nämä ovat projekteja, joilla johtoryhmän toimintaa/ toimintaa johtoryhmässä tehostetaan ja tehdään mielekkäämmäksi.

Projektien toteutusta sparrataan ryhmä/ yksilöcoachingeissa tarpeen mukaan. Tuloksia ja kokemuksia reflektoidaan yhdessä ja yksin, jotta tekemisestä saadaan irti kaikki mahdollinen oppi ja hyöty. Keskustelut todellisista yrityksistä vaikuttaa johtoryhmän toimintaan luovat yhteistä ymmärrystä ja entistä parempiin tuloksiin johtavaa joukkuehenkeä.

Olemme toteuttaneet johtoryhmän kehitysohjelmia sekä yritysten, että julkisten yhteisöjen kanssa. Ohjelmien kesto on vaihdellut 2 kuukaudesta yli vuoteen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>